Ihmiset matkustavat nyt pandemian hellitettyä taas muutaman vuoden takaiseen tapaan ympäri maailmaa nähdäkseen uusia paikkoja ja kokeakseen erilaisia kulttuureja. Ulkomaille matkustettaessa on tärkeää pitää huolta omasta turvallisuudesta ja myös omaisuudesta. Tässä kirjoituksessa tarjoamme hyödyllisiä vinkkejä, joilla pysyt turvassa tutkiessasi maailmaa.
Suunnittele etukäteen
Ulkomaille matkustettaessa on tärkeää tehdä hieman suunnitelmia turvallisuutesi varmistamiseksi. Tässä muutamia vinkkejä:
- Huolehdi, että sinulla on kaikki tarvittavat matkustusasiakirjat kunnossa. Passien, viisumien ja muiden vaadittujen asiakirjojen saaminen voi kestää jonkin aikaa, joten on parasta aloittaa prosessi mahdollisimman aikaisin.
- Suunnittele matkareittisi etukäteen. Mieti missä yövyt ja mitä aiot mahdollisesti tehdä minäkin päivänä.
- Varmista, että sinulla on paperikopiot passistasi tai henkilökortistasi sekä esimerkiksi lentolipuistasi.
- Pidä yhteyttä perheeseen ja ystäviin. Kerro heille suunnitelmistasi ja soita tai viestittele heille säännöllisesti. Kirjaa tärkeät puhelinnumerot paperille.
Maassa maan tavalla
Kun harkitset jotakin maata matkakohteeksi, on tärkeää tehdä hieman taustatutkimusta. Tämä on erityisen tärkeää silloin, jos maan kulttuuri poikkeaa suuresti omastasi. On monia huomioitavia asioita, kuten matkakohteen poliittinen ilmapiiri sekä terveys- ja turvallisuusnäkökohdat. Esimerkiksi Espanja Barcelona matkat –sivu tarjoaa hyödyllistä tietoa tästä suositusta lomakohteesta.
Noudata maan lakeja. Tämä auttaa sinua välttämään ongelmia viranomaisten kanssa ja pysymään turvassa. Tutustu myös paikallisiin tapoihin ennen lähtöä. Kunnioita uskonnollisia ja kulttuurisia traditioita; joissakin maissa voi olla hyvin erilaisia käytäntöjä tai vaatimuksia, kuin mihin olet kotimaassasi tottunut. Esimerkiksi monissa muslimimaissa naisten odotetaan pukeutuvan vaatimattomasti ja peittävän hiuksensa.
Älä ota valokuvia valtion rakennuksista tai sotilashenkilöstöstä ilman lupaa. Joissakin maissa tätä pidetään turvallisuusriskinä ja se voi aiheuttaa vaikeuksia lainvalvojien kanssa. Ole tietoinen myös kohteesi mahdollisesti vaarallisista alueista ja vältä liikkumista tällaisissa paikoissa.
Hanki matkavakuutus
Matkustaessa kaikki menee yleensä aivan hyvin. On kuitenkin aina olemassa se pieni mahdollisuus, että sairastut, matkatavarasi katoavat tai joudut onnettomuuteen. Siksi on niin tärkeää olla valmis kaiken varalta ja ottaa matkavakuutus.
Matkavakuutuksia on monia erilaisia, joten on tärkeää valita juuri omiin tarpeisiisi sopiva sellainen. Jos olet seikkailulomalla vuorikiipeilemässä ja ratsastamassa, varmista että hankit nämä aktiviteetit kattavan vakuutuksen. Ja jos aiot matkustaa useisiin maihin, huolehdi että vakuutus on voimassa kaikissa niissä. Lue vakuutusehdot huolella läpi ja tutustu myös siihen, miten vahingon sattuessa toimitaan.
Pakkaa kevyesti
Jos matkustat lentäen, pakkaamisen suhteen ykkössääntö on ottaa mukaan vain käsimatkatavara. Tämä säästää aikaa ja rahaa: ruumaan menevät matkatavarat maksavat ylimääräistä ja niitä joutuu lennon jälkeen odottelemaan. On myös olemassa riski, että laukku päätyy väärään koneeseen tai joku muu matkustaja ottaa sen. Reissatessa on lisäksi turvallisempaa, jos tavarat kulkevat mukana yhdessä laukussa tai repussa – sinun ei tarvitse jättää niitä koskaan valvomatta.
Aloita pakkaaminen tekemällä luettelo kaikesta, mitä sinun mielestäsi tarvitsee ottaa mukaan. Leikkaa sitten tästä puolet pois. Tulet todennäköisesti toimeen huomattavasti vähemmillä vaatteilla ja muilla tavaroilla kuin ajattelet – pakkaa siis laukkuun vain välttämättömät asiat. Jos olet matkalla pidempään, tutki mahdollisuuksia pyykinpesuun.
Pidä arvoesineet turvassa
Kun pakkaat matkaasi varten, muista myös jättää turhat arvoesineet kotiin. Näitä ovat korut, perintötavarat ja tärkeät asiakirjat. Säilytä esimerkiksi passiasi turvallisessa paikassa, josta se ei katoa tai tule varastetuksi. Älä kanna sitä turhaan mukanasi, vaan jätä se majoituspaikkasi tallelokeroon.
Ulkona liikkuessasi pidä lompakkosi, puhelimesi ja muut tärkeät esineet poissa näkyvistä, kun et tarvitse niitä. Sijoita ne lähelle kehoasi ja ole aina tietoinen ympäristöstäsi. Jos menetät jotakin arvokasta matkallasi, älä panikoi. Ota yhteyttä paikalliseen poliisiin tai matkustusasiakirjojen kohdalla oman maasi suurlähetystöön. Tee luettelo kaikesta, mikä on kadonnut tai varastettu – esimerkiksi hävinneet luottokortit kannattaa sulkea heti.
Matkustaminen on ihanaa. Pienellä suunnittelulla ja varautumisella siitä voi tehdä myös mahdollisimman huoletonta ja turvallista!